Talvi 2010, tunteita:
Vklp oli yhtä helvettiä! Onneksi tuli taas arki, et saa olla pois kotoo. Ihan joka asiasta mitä tein tai sanoin, tuli riita. Mitään en osannut. Mulla ei ole mitään sanottavaa itelläni, mitään en saa tehdä, olen olemassa vain palvellakseni muita. Myöskään omia mielipiteitä ei saa olla. Elämä on täyttä helvettiä!
Istun pienes ja ahtaas lintuhäkissä. Kaikki luukut ovat kiinni.
Itkettää joka päivä, ku tuun kotiin. Oon niin rikki että kaikki tunteet ovat koko ajan pinnassa. Koska kotona on niin uskomattoman helvetillisen paha olla. En osaa siellä mitään, kaikki mitä teen on väärin. Kaikki mitä jätän tekemättä on väärin. Ja kaikki siltä väliltä - väärin.
Oon yksin. Mulla ei oo ketään kenelle puhua mitään. Enkä saisikaan puhua. Se on niin mustasukkainen ja omistushaluinen ettei mulla enää voi olla ystäviä. Se pelkää menettävänsä mut silloin. En saa puhua kenellekään asioistani. Kerran se sanoi että se voi leikata multa kielen irti.
Paha asia on jos puhuu puhelimes ku on ulkona. Siitä tulee syytöstä, "miksi aina silloin puhutaan puhelimessa kun on pihalla", "miksi ne puhelut tulee sulle silloin kun et ole kotona"... Ihan kun mulla olisi jotain telepaattisia kykyjä vaikuttaa siihen, koska joku soittaa mulle...
Oon muuttunut vainoharhaiseksi. Puhelinta en uskalla ees vilkuilla kotona, varsinkaan jos olen eri huoneessa. Silloin hän saattaa "yllättää" ja tulla yhtäkkiä katsomaan että miksi olen puhelin kädessä eri huoneessa, mulla on varmaan jotain salattavaa. Yritän välttää näitä tilanteita.
Opin sen, että mua tarkkaillaan, myös silloin ku en sitä itse tiedä. Ikkunasta seurataan mitä teen, se näkee ikkunasta yllättävän kauas ja ilmeisesti kyttää mua sieltä. Jos otan kännykän käteeni, ja katson sitä, se tarkoittaa et saatan tekstailla salaa jollekin.
Onneks nykyään ei edes tarvii miettiä puhelinta, kun siihen ei enää kukaan lähettele tekstiviestejä. Kun ei enää ole kavereita.
Kerran kun istuin vessassa asioillani, ja mulla kesti siinä sattuneesta syystä aikaa, siitäkin tuli huutoa. se epäili et olin sulkeutunut vessaan et voin siellä tekstailla tms tai jotain salaista tehdä. Vaikka mulla ei edes ollu luuria vessas mukana!
Paljon oon muuttanut käytöstäni. Varon joka sanaa ja etten vain tee mitään väärin. Sen takia et ite säästyisin mielipahalta.
Ajattelen että jos tästä joskus selviän, oon maailman vahvin ja onnellisin. Ja sitten aion olla yksin, en ota enää ikinä ketään elämääni sotkemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti