Se vielä ei tunne sua
Sinä et usko
Mut ei sinusta riipu
Mut ei sinusta riipu
Et mitään voi, mitään et kuitenkaan voi"
Antti Tuiskun Yksinäinen
Lopetin terapiassa käymisen enkä aloittanu masislääkettä. En vaan kykene, ei ole aikaa hoitaa itteään ku on töitä ja kotihommat. Ei ole koskaan aikaa. Ja lääke ei sovi. Huono omatunto siitäkin etten enää mennyt sinne. Tiedostan varsin hyvin että mä tarttisin hyvin kipeästi kunnon hoitosuhdetta. Jotain traumaterapiaa. Koitan silti elää niinkuin kaikki muut. Silti opin sen verta kuuntelee nyt itteeni et en rupee ihan mihin vaan. En enää ala irtosuhteilemaan. Se on niin väärin itseä kohtaan ja tiedän että menen siitä rikki. Mulle on tarjoutunu mahdollisuuksia sellaisiin juttuihin, mutta päätin sanoa suoraan mikä on tilanteeni. Se osoittautui hyväksi, olin rehellinen sekä itselleni että toiselle osapuolelle. En ole niinkuin ennen. Koitan suojella itessäni niitä rippeitä mitä enää on jäljellä.
En usko että voisin elellä parisuhteessakaan enää koskaan kenenkään kanssa. Ainakin on mahdotonta kuvitellakaan että voisi luottaa ja päästää ketään oikeasti lähelleni. Mutta toisaalta on hyvä etten rupea mitään irtosuhteitakaan harrastaa vaikka joku koittaisi ylipuhua. Ainoa mitä kaipaisin, että voisi olla vaan lähellä, joku pitäisi kiinni ja halaisi ja silittäisi. Sellainen turvallinen ihminen.
En enää rupea esittämään mitään. En koita olla joku muu mikä olenkaan. Se on vaikeaa tunnistaa itsessään kuka on, koska oon tosi häilyvä ja mysteeri itellenikin. Mutta koitan olla miellyttämättä ketään. Koita elää niin että kunnioittaisin itseäni. Se on vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti