Lauantai oli synkkä päivä. Rakas kisuni pääsi livahtamaan ovesta ulos, sitä ei ole sen koommin näkynyt. Se on kaikenlisäksi sellainen kissa, joka ei ole ikinä ollut ulkona kuin vähän valjaissa. Se ei ole tottunut siis. Se ei osaa varoa mitään eikä metsästää.
Olen koko viikonlopun etsinyt. Alan uskoa, ettemme enää näe. Hän olisi täyttänyt heinäkuussa 7 vuotta.
En voi uskoa tätä kaikkea todeksi.
Miksi kaikkea pahaa tapahtuu. Koska elämästä piti tulla tällaista paskaa.
Miten pitäisi suhtautua siihen että menettää kaikki?
Minusta olisi helpompaa, jos vaan menettäisi toisen kuolemalle, näkisi että se toinen lähtee. Tää epätietoisuus on kauheinta.
Tämä oli täysin turha juttu.
Mä tiedän, ettei se pikkuinen selviä siel. Nyt on ollu tosi kylmiä öitä. Päivällä kylmä ja satanut. Pikkuinen saa virtsiksiä kylmästä. Asumme täysin korvessa, siellä on paljon petoja jotka mielellään syö pienet kissat. Kauhea ajatella koko ajan että se on siellä yksin kylmässä metsässä. En voi mitään tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti