Viikko kulunut pikkuisen kisun katoamisesta. Alan jo uskoa vihdoin, että tuskin enää on toivoa. On aika epätodennäköistä että hän eksyisi tänne pihalle ja koputtais ovea. Hän lähti ja en voi kuin jäädä tänne ja toivoa hänelle parasta. Toivon että hän osaisi metsästää, saisi ruokaa ja eläisi edes tämän kesän :(
sitten kun tulee talvi, niin sitten hän jäätyy ja kuolee kylmään.
En ole enää huhuillut pihalla ja jättänyt ruokaa, koska koen sen täysin hyödyttömänä, hän ei ole käynyt kertaakaan niitä syömässä, tiedän että hän on jo kauempana.
nyt turta olo. Tekisi mieli ryypätä paljon kuumia juomia. Ryypätä ja unohtaa. Haluaisin minttukaakaota murheeseen.
voi, tuo tunne on pahinta ikinä. :( tsemppiä sinne!
VastaaPoistaTässä keväällä (kun lumet oli vielä maassa) miun poikaystävän vanhempien kissa oli kadoksissa kolme viikkoa. Katoamisilmoituksia laittoivat lehteen, ja itsekin jo ääneen totesin, että kissaraukka lähti viimeiselle retkelleen. Kolmen viikon jälkeen kisu kuitenkin löytyi erään omakotitalon pihalta puusta. Paleltunut se kovasti oli, mutta voi nyt hyvin.
En halua elätellä liikaa toivoa, mutta on ne kissat sisukkaita. :)
Kiitos Nina kokemuksesi kertomisesta! Pahinta on aina epätoivon ja toivon vaihtelu, tuntuu että tulee hulluksi.
VastaaPoistaHetkittäin kun psyykkaa itsensä ajattelemaan että nythän sillä on elämää, se on vapaa ja seikkailee. Sitten hetken päästä itkettää kun katselee ulos ikkunasta ja tajuaa että tuolla se on ja on niin ikävä.