Kisun paluu kotikonnuille

On pitänyt jo aiemmin kirjoittaa parin viikon takaisesta jutusta. Viime tekstissä kirjoitin mökkiläisistä jotka olivat grillikatoksestaan löytäneet kisun. Sinä perjantaina he ajelivat pihalleni, auton ovi avattiin ja siellä kuljetuskopassa minua tapitti hyvin tuttu kisunpää.

Kotiutuminen sujui tosi hyvin. Ei ollut mitään vikoja, haavereita eikä sairauksia kisussa. Hän pääsi muutaman päivän levon ja tankkauksen jälkeen toisen kisun kanssa yhteen. Toinen kisu olikin jo kovasti odotellut, se maukui ja istui oven takana, missä tämä karkulainen piti parin päivän karanteenilevon. Sitten yhdessä ne olivat taas kuin paita ja peppu. Yhdessä ollaan kiipeilypuussa, tyttö ylemmällä oksalla, poika alemmalla. Ravaavat taas peräkanaa kuin köyhän talon porsaat. Ne on niin kaverukset.

Olen ollut todella ihmeissäni että on olemassa niin hyviä ihmisiä. En olisi ikinä uskonut että joku voi olla niin kiltti ja kunnollinen. Olivat nähneet sen vaivan että ottaneet kisun kiinni, vieneet mukanaan kotiinsa, selvitelleet kenen kisu voisi olla, syöttäneet sitä muutaman päivän kotonaan ja tuoneet minulle sen kotiovelle.

Tämä oli sellainen juttu, etten ikinä olisi voinut kuvitella ja uskoa! Olin ollut kuuden viikon jälkeen jo siinä ajatuksessa että kisu on kuollut. Joko peto syönyt tai jäänyt auton alle tai vaan kuollut nälkään ja janoon tai sairauteen.

Arvostan entistä enemmän meidän yhteisiä aikoja pikku kisun kanssa. Jopa sitä kun joutuu piilottamaan siltä kaikki ruuat keittiötasoilta, mitä ei muuten joutuisi tekemään. Arvostan sitä, että se taas hyppää mahani päälle kun olen sohvalla ja tamputtaa jaloillaan ja kuolaa päälle.

Hän pääsi nyt täyttämään arvoisan 7 vuoden iän.

Kisu on varmana käyttänyt aika monta henkeä niistä 9stä kisun hengestä.