tänään kerrottiin uutisissa erään tunnetun murhaajan mielentilatutkimuksen tuloksista että on psykopaatin piirteitä:
1. Syytetyllä on poikkeuksellisen voimakas taipumus valehdella.
2. Hän on kyvykäs manipuloimaan muita ja antamaan valheellisen, empaattisen vaikutelman.
3. Hänellä on heikko itsetunto.
4. Hän syyttää muita, jos joutuu vaikeuksiin ja kaunistelee omia tekojaan. Hän ei tunne ahdistusta, eikä hänellä ole niin kutsuttua omaatuntoa.
5. Hän ei kadu. Syytetyltä puuttuu syyllisyyden tunto.
Osui ja upposi!! Nimittäin juuri nämä jokainen kohta tulivat parisuhteessa tutuiksi! Suu auki luin nämä piirteet uutisessa ja mietin, että miten olen voinut 2 vuotta kuluttaa ihmisen kanssa joka on juurikin tuonlainen. Ei ihme, että kärsin ja voin pahoin.
Valheita tuli kuunneltua ihan vitusti! Niitä tuli niin automaattisesti, ettei hän varmaan itsekään enää huomannut, eli omia valheitaan itsekin.
Manipuloinnista koko suhde ihmiseen lähti! En olisi ikinä ees alkanut olee tuonlaisen ihmisen kans, ellei hän olisi osannut loihtia itsestään sellaisen vaikutelman ulospäin. Hän osasi manipuloida minua joka tilanteessa. Sai minut myös tuntemaan itseään kohtaan empatiaa.
Heikko itsetunto paljastuu monista hänen puolistaan, kuten sairaanloisesta mustasukkaisuudesta ja omistushalusta. Pelko ettei voi kontrolloida toista, pelko menettää toinen, pelko että toisella on jotain muutakin elämässään kuin hän.
Hän pystyi tekemään mitä vaan, ilman omantunnon kolkutusta. Hän pystyi tekemään rikoksia, istumaan linnassa, ja aina tuntui, ettei hän oikeastaan kadu, eikä tunne huonoa omaatuntoa mistään. Itseasissa kaikkihan oli jonkun toisen vika. Tai oikeastaan kaikki rikokset oli mukamas tehty palvelemaan jonkun frendin päämääriä, hän siis oli muka epäitsekäs ja muka otti toistenkin syyt niskoilleen. Joopa joo... Nää oli just näitä että osasi sanoa mulle oikeat sanat, että kokisin myötätuntoa häntä kohtaan ja rakkautta.
Myös hänen petokset ja pettämiset minua kohtaan saatiin ikäänkuin käännettyä minun syyksi. Hänessä ei koskaan ollut syytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti