Perjantai

Mietin että mikähän vittu siinä on että mulle tulee just aina nimenomaan perjaisin tällainen olo. Itsemurhaolo. Se on nyt aina ollut joka perjaintainen juttu. Eilenkin olin vielä illalla ihan siinä uskossa että olen kunnossa ja olin suunnitellu ohjelmaa täksi illaksi. Nyt tuntuu siltä ettei mihinkään pysty. Että kun vaan pääsis kotiin ja sit pakollisten toimien jälkeen yksin olemaan. Itkettää ja on tosi rankka olo. Muistelen että joka ikinen yliannokseni on tapahtunut perjantaina. No ehkä yksi on ollu lauantaina.

Sellainen supermasennus iskee aina perjantaisin automaattisesti.

Nytkin ahdistaa hirveästi ajatus että pitäisi puhua jonkun kanssa tai tehdä mitään. Ahdistaa myös kaikki asiat paljon enemmän. Ja koti ei tunnu turvalliselta. Sekin pelottaa. Pihapiiri pelottaa.

Voikun olisi joku joka auttais mua pois tästä. Mutta en voi puhua kenellekään ja vaivata.

Kukaan ei koskaan voi rakastaa mua ja hyväksyä mua. Siitäkin mulle tuli sellainen masennus kun ajattelin sitä että en tosiaan merkitse kenellekään mitään sen suurempaa. Tietenkin vanhemmille, mutta niillekin vaan tytärtä, mutta en kenellekään muulle mitään. Että olen tosiaan täysin mitätön ja turha ihminen. En todellakaan tiedä mitä varten elän. Tietenkin eläimiäni varten elän, mutta mitä muuta varten? Kun aina vaan tulee sellanen olo että olen joku räsynukke, ja kukaan ei ole koskaan mua rakastanu. Mä olen rakastanu liikaakin muita, sen takia en oo meinannu kestää.