Voi kun olisi joku, kun ei tarvitsisi olla yksin ja voisi olla sylissä. Mulla ei ole ketään. Kun ketään ei voi enää vaivata ja keneltäkään ei voi pyytää apua. Kun olen taakka ollu kaikille. Vitun raskas taakka ja vaiva.
Jos olisi vielä M olemassa, mulla olisi joku. Mutta sekin lähti. Ja nykyään ajattelen sitä usein ja olen miettiny että mun pitäis päästä sen luo. Jotenkin sinne missä se on. Nykyään tiedän kyllä hyvin keinon miten pääsisi. Ei jäisi arvailujen varaan. Mutta en eläimien takia tee sitä. Mulla on sitä niin kova ikävä ettei ikinä! Se todella ymmärsi ja osasi auttaa mua. Ihan vaan olemalla olemassa ja puhumalla mun kanssa. Miksi se lähti liian aikaisin pois. Jätti mut tänne. Tätä kaikkea ei ois ees ikinä tapahtunu jos se ois ollu olemassa. Ei se ois antanu tän tapahtua, se ois puuttunu. Sille mä en koskaan voinu valehdella et kaikki on hyvin ja hienosti kun se näki.
Liian raskasta olla yksin. Mä en voi vaivata ketään ja pitää kantaa näitä asioita yksin. En oikeastaan ees muuta haluais kuin olla isossa sylissä turvassa itseltäni hetken. Ja saada jotain muuta ajateltavaa.
Kun olisi sellainen joka tietää mistä puhun. Siis joka ois samaa kokenu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti